Ajankohtaista alasivun pääkuva

Sisältöjulkaisija

angle-left Tietoa asiakkaan vastuista ja velvollisuuksista

Tietoa asiakkaan vastuista ja velvollisuuksista

 

 

Joensuun Veden verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja/haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Tonttijohtojen kunnossapidon vastuuraja on Joensuussa vesilaitoksen runkojohdoissa.

Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteet
Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä omat vesi- ja viemärilaitteistonsa siten, ettei niistä aiheudu haittaa kiinteistölle, laitokselle tai kolmannelle osapuolelle. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kunnossapidon laiminlyönti voi johtaa veden toimituksen keskeytykseen. Laitos voi myös laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Muista siis säännöllisesti tarkastaa vesi- ja viemärilaitteistot. Näin voit ehkäistä kalliit ongelmat jo etukäteen.

Vedenmittaus
Joensuun Vesi asentaa liittyjän kiinteistöön vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi. Asiakas on velvollinen korvauksetta varaamaan vesimittarille viranomaisohjeiden mukaan rakennetun, laitoksen hyväksymän, lämpimän ja lattiakaivolla varustetun tilan. Asiakas on myös velvollinen huolehtimaan siitä, että laitos voi esteettä suorittaa mittarin lukemiseen, asentamiseen, huoltoon, vaihtamiseen yms. liittyvät toimenpiteet. Vesimittarin omistaa vesilaitos, mutta liitososat, venttiilit ja telineet kiinteistön omistaja.

Vesijohdon liitoskohdan läheisyydessä sijaitsee ns. tonttijohdon sulkuventtiili, joka on myös kiinteistön vastuulla. Mikäli sulkuventtiiliä pitää sulkea tai avata, muista olla yhteydessä ensin Joensuun Veteen. 

Lisätietoja asiakkaan velvollisuuksista löytyy Joensuun Vesi -liikelaitoksen yleisissä toimitusehdoissa.

Muistilista:

  • Tarkkaile vesimittarin lukemaa säännöllisesti, jotta piilovuodot havaitaan ajoissa.

  • Varmista, ettei vesimittari pääse jäätymään.

  • Huolehdi, että tonttiventtiili on näkyvillä.

  • Varmista, että padotuskorkeuden alapuoliset kellaritilat on suojattu asianmukaisesti.

  • Huolla perusvesikaivon ja kellaritilojen padotusventtiilit sekä kiinteistökohtaiset jätevesipumppaamot säännöllisesti. Padotuskorkeuden voi tarkistaa liittymissopimuksesta tai vesilaitokselta.

  • Kurkista kiinteistön kaivoihin ja varmista, että salaojat eivät ole tukkeutuneet ja ettei jätevesiviemäriin päädy sadevesiä.

  • Vaihda vuotavat hanat ja wc-pöntöt uusiin.

  • Tarkista vettä käyttävien laitteiden vesi- ja viemäriliitokset sekä muista sulkea astian- tai pyykinpesukoneiden hanat aina käytön jälkeen.

  • Ethän pidä wc-pönttöä roskiksena. Rasvat, roskat ja muu ylimääräinen aines eivät kuulu viemäriin. Lisää aiheesta: www.pytty.fi

  • Puhdista lattiakaivojen ja pesualtaiden hajulukot säännöllisesti.

Maisemakuva Karhunmäestä