Ennen kiinteistön liittämistä Joensuun Veden verkostoon, on tehtävä liittymissopimus kiinteistön omistajan ja Joensuun Veden välille. Jos viemäriin johdettavat jätevedet poikkeavat asumisjätevesistä laadun tai määrän vuoksi, laaditaan liittymissopimuksen lisäksi teollisuusjätevesisopimus. Lisäksi kiinteistölle rakennettavalle sprinklerijärjestelmälle laaditaan oma sopimuksensa.
Liittymislaskuri
Laskurin antama hinta on suuntaa antava. Liittymismaksu määritellään tarkasti liittymissopimuksessa.
Kerrosalaan lasketaan ulkomitoin yhteensä kerrosten alat ja lisäksi se ullakon ja kellarikerroksen ala, johon sijoitetaan rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja tai asuin- ja työhuoneita riippumatta siitä, onko rakennuksessa vesi- ja viemärilaitteita.
Tonttijohtojen suunnittelu
Kiinteistön vesi- ja viemärisuunnitelmien laatimista varten voit tilata liitoskohtalausunnon sähköisen palvelun kautta tai Joensuun Veden asiakaspalvelusta veloituksetta. Liitoskohtalausunnossa esitetään tonttijohtojen liitoskohdat, vesijohdon painetaso liitoskohdassa, viemäriliitosten liitoskorkeudet sekä viemärien padotuskorkeudet.
Liittämiskohta
Liittämiskohdalla tarkoitetaan tonttijohtojen ja yleisten johtojen liittämiskohtaa. Liittämiskohta yksilöidään sopimuksessa sanallisesti tai laitos merkitsee sen rakennuslupa-asiakirjoihin ja sopimuksen liitteenä olevaan karttaan. Jos merkinnät poikkeavat toisistaan, sovelletaan sopimuksessa olevaa merkintää.
Liittymishakemus
Rakennusluvan saatuasi, hae liittymistä vesi- ja viemäriverkostoon sähköisen palvelun kautta. Hakemuksen liitteeksi tulee asemapiirroskuva vesihuollon osalta.
Liittymissopimus
Sopimus valmistellaan viikon sisällä, kun hakemus liitteineen on toimitettu. Liittymissopimus laaditaan aina kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan kanssa. Jos kiinteistöllä on useampia omistajia, tulee sopimukseen kaikkien omistajien allekirjoitus. Vaihtoehtoisesti allekirjoittajana voit toimittaa sopimuksen liitteeksi valtakirjan kiinteistön omistajilta. Liittymissopimuksessa sovitaan lisäksi kiinteistön rakennusaikaisen veden käytöstä. Liittymisestä peritään hinnaston mukainen liittymismaksu. Liittymislaskurin avulla voit selvittää suuntaa antavan liittymismaksun.
Tonttijohtojen rakentaminen
Liittyjänä vastaat tonttijohtojen rakentamisesta kustannuksineen katujohdosta alkaen. Tilaa tonttivesijohdon asentaminen valmiiseen kaivantoon Joensuun Vedeltä puhelinnumerosta 050 512 5392. Liittymissopimus on oltava allekirjoitettu ennen työtilausta. Jos Joensuun Vesi on rakentanut tonttijohdot valmiiksi kiinteistösi rajalle saakka (esim. uudisalueet), peritään tonttijohtomaksu voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Tonttijohtomaksu sisältää vesijohdon asentamisen materiaaleineen valmiiseen kaivantoon vesimittarille saakka.
Vesimittarin asentaminen
Kun olet saanut rakennuksen sisäpuoliset putkityöt valmiiksi ja vesikalusteet ovat käyttökunnossa, tilaa vesimittarin asennus Joensuun Vedeltä numerosta 050 512 5392. Vesimittarin asentamisesta peritään maksu voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Vesijohdon ja -mittarin asennustöiden toimitusaika on noin viikko tilauksesta. Ole siis hyvissä ajoin liikkeellä!
Muutoksen ilmoittaminen
Ilmoita asiakaspalveluun kiinteistösi tai sen osan käyttötarkoituksen muuttamisesta, rakennuksen laajennuksesta tai uuden rakennuksen rakentamisesta vähintään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos tapahtuu.
-
Asiakaspalvelu Joensuun Vesi
Teollisuusjätevesisopimukset
Jos viemäriin johdettavat jätevedet poikkeavat asumisjätevesistä laadun tai määrän vuoksi, laaditaan liittymissopimuksen lisäksi teollisuusjätevesisopimus. Sopimusta varten toimitetaan teollisuusjätevesihakemus.
Hakemuksen liitteeksi tulee:
- vesihuollon asemapiirustus
- kopio laitoksen ympäristöluvasta
- prosessikaavio teollisuusjätevesien käsittelystä ja
- näytteenottopaikan sijaintipiirros
Teollisuusjätevesisopimuksessa otetaan huomioon teollisuusjäteveden erityiset piirteet, sovitaan viemäriin johdettavan jäteveden laadusta ja näytteenotosta sekä määritetään vastuut.
Sprinklerisopimukset
Kiinteistölle rakennettavalle sprinklerijärjestelmälle laaditaan oma sopimuksensa. Suunnittelua varten Joensuun Vedeltä voi pyytää sprinkleritarkastelun.
Sprinklerisopimuksen liitteeksi tulee:
- asemapiirros ja suojausaluekaavio
- pohjapiirros
- kytkentäkaavio ja
- selvitys sammutuslaitteiston suunnitteluperusteista
Yhteystiedot
-
Anssi Hiltunen
Toimistoinsinööri
