Siirry sisältöön

Joensuun ja ympäristökuntien lähes 90 000 asukkaan jätevedet käsitellään kolmella jätevedenpuhdistamolla: Kuhasalossa, Enossa ja Tuupovaarassa. Käsitellyn jäteveden määrä on noin 7 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Kuhasalon jätevedenpuhdistamo

Kuhasalossa jäteveden puhdistukseen käytetään biologis-kemiallista menetelmää, jonka sivutuotteena syntyy lietettä sekä biokaasua.

Kuhasalon jätevedenpuhdistamon puhdistusprosessi perustuu aktiivilietemenetelmään ja se sisältää kolme vaihetta: mekaanisen, biologisen ja kemiallisen puhdistuksen. Puhdistamo toimii jälkiselkeytystä lukuun ottamatta kaksilinjaisena. Jätevedestä poistetaan mekaanisesti kiinteät jätteet ja hiekka, biologisesti orgaaninen aines sekä kemiallisesti fosfori.

Puhdistamon toimintaa valvoo automaatiojärjestelmä, joka kokoaa reaaliaikaisesti tietoa mittalaitteilta prosessin eri vaiheissa. Jätevedenpuhdistamon käytössä pyritään mahdollisimman hyvään, ympäristöluvan määräykset täyttävään puhdistustulokseen.

Vierailut Kuhasalon jäteveden puhdistamolle

Kuhasalon jätevedenpuhdistamolle järjestetään mahdollisuuksien mukaan vierailuja alan opiskelijoiden, koululaisten ja ammattilaisten ryhmille. Koululaisryhmille esittelyjä järjestetään pääasiassa yläasteen ja lukion luma-luokille. Huomioittehan, että puhdistamokierrokset eivät sovellu liikuntarajoitteisille eikä yläasteikäisiä nuoremmille lapsille.

Vierailuaika arkisin klo 8-15 välillä. Ryhmien koko maksimissaan 20 henkilöä.

Vierailupyynnön voi lähettää osoitteeseen pasi.kakkonen@joensuu.fi.

Mekaaninen esikäsittely

Mekaanisen esikäsittelyn ensimmäinen vaihe on välppäys, jossa poistetaan jäteveden mukana tulevat roskat ja muut kiinteät jätteet. Välppäystä seuraa hiekanerotus, jossa jätevedestä erotellaan viemäriverkostosta tuleva hiekka ja muut pienet partikkelit. Seuraavaksi viemärissä hapettomaksi muuttunut vesi hapetetaan esi-ilmastuksessa. Viimeisenä esiselkeytyksessä poistetaan osa jätevedessä olevasta kiintoaineesta laskeuttamalla se painovoiman avulla altaan pohjalle. Selkeytynyt jätevesi jatkaa biologiseen käsittelyvaiheeseen

Biologinen puhdistus

Biologisen puhdistuksen tavoitteena on orgaanisen aineen poistaminen jätevedestä ja siinä hyödynnetään jäteveden mukana tulevia bakteereja. Ilmastusaltaissa olevaan jäteveteen johdetaan ilmaa pieninä kuplina, jolloin bakteerit alkavat kasvaa ja lisääntyä. Näin muodostuu aktiivilietettä ja kasvaessaan bakteerit kuluttavat jäteveden eloperäistä ainetta. Ilmastusaltaista jätevesi ohjataan väliselkeytykseen, jossa liete vajoaa altaan pohjalle. Osa lietteestä kierrätetään takaisin biologisen puhdistuksen alkuun. Prosessissa syntynyt ylijäämäliete poistetaan ja johdetaan lietteenkäsittelyyn.

Kesäaikaan jätevedestä saadaan poistettua myös typpeä ja se tapahtuu ilmastuksen alkupäässä hapettomissa olosuhteissa. Hapettomien olosuhteiden ylläpito vaatii jäteveden hyvää sekoitusta sekä nitraattipitoisen lietteen kierrätystä ilmastuksen loppupäästä alkupäähän.

Väliselkeytyksestä vesi johdetaan pikasekoituksen kautta jälkiselkeytysaltaaseen ja purkuputkea pitkin Pielisjokeen.

Kemiallinen puhdistus

Jäteveden sisältämä fosfori poistetaan kaksivaiheisena rinnakkaissaostuksena. Saostuskemikaalina käytetään ferrisulfaattia ja sitä annostellaan esi-ilmastuksen ja ilmastuksen loppupäähän. Kemiallinen jälkisaostus polyalumiinikloridilla viimeistelee fosforinpoiston tehokkuuden.

Lietteen käsittely

Jätevedenpuhdistuksessa syntyvän lietteen sisältämästä orgaanisesta aineesta saadaan mädätysprosessissa biokaasua eli metaania. Sitä hyödynnetään puhdistamon sähkön- ja lämmöntuotannossa. Mädätetty liete kuivataan linkokuivaimella kuiva-ainepitoisuudeltaan noin 30 prosenttiseksi. Urakoitsija kompostoi lietteen aumoissa ja käyttää saatua multaa mm. viherrakentamiseen.

Enon jätevedenpuhdistamo

Enon jätevedenpuhdistamo on biologis-kemiallinen rinnakkaissaostuslaitos, jossa käsitellään Enon taajaman jätevesiä.

Enon jätevedenpuhdistamon puhdistusprosessi perustuu aktiivilietemenetelmään ja se sisältää kolme vaihetta: mekaanisen, biologisen ja kemiallisen puhdistuksen.

Tuleva jätevesi johdetaan välppäyksen kautta biologiseen puhdistukseen. Jäteveden sisältämä fosfori poistetaan rinnakkaissaostuksena ja saostuskemikaalina käytetään ferrisulfaattia. Jälkiselkeytysaltaaseen syötetään polymeeriä parantamaan puhdistustulosta. Puhdistettu jätevesi johdetaan purkuputkea pitkin Pielisjokeen.

Ylijäämäliete poistetaan ilmastusaltaan alkupäästä pumppaamalla sakeuttamoon, jonne syötetään polymeeriä tehostamaan lietteen sakeutusta. Liete kuljetetaan Uimaharjuun kaivolietteen vastaanottoasemalle ja sieltä edelleen Enocell Oy:n Uimaharjun tehtaalle käsiteltäväksi.

Puhdistamon toimintaa valvoo automaatiojärjestelmä, joka kokoaa reaaliaikaisesti tietoa eri mittalaitteilta. Jätevedenpuhdistamon käytössä pyritään mahdollisimman hyvään, ympäristöluvan määräykset täyttävään puhdistustulokseen.

Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo

Tuleva jätevesi johdetaan välppäyksen kautta esiselkeytykseen ja edelleen kaksivaiheisen bioroottorin kautta kemikalointiin, flokkaukseen ja jälkiselkeytykseen. Käsitelty jätevesi ohjataan purkukaivoon ja sieltä edelleen purkuputkea pitkin Kaatiojärveen.

Sakeutettu puhdistamoliete ajetaan puhdistamolietteen vastaanottoasemalle Kuhasaloon.

Puhdistamon toimintaa valvoo automaatiojärjestelmä, joka kokoaa reaaliaikaisesti tietoa eri mittalaitteilta. Jätevedenpuhdistamon käytössä pyritään mahdollisimman hyvään, ympäristöluvan määräykset täyttävään puhdistustulokseen.